Ketä entistä LoL-pelajaa ammattilaiset ikävöivät?

Maailman parhaat kertovat ketä eläköitynyttä LCS-staraa he kaipaavat eniten.
By redbull.fi

League of Legendsin seitsemännen kauden päästyä vauhtiaa, ajattelimme ajan olevan kypsä muisteloihin. Katsoimme ammatilaisten kanssa peruutuspeiliin ja muistelimme pelin jo taakseen jättäneitä suuruuksia.

Skenen kasvettua hurjaa vauhtia ja satojen pelaajien tahkoten LCS:ää ja muita merkittäviä sarjoja ympäri maailmaa, monet League of Legendsin alkuperäiset suuruudet ovat siirtyneet jo eläkkeellä. Ammatilaisen elämä ei todellakaan ole helppoa. Monet joutuvat elämään kuukausia kerrallaan kaukana kodistaan ja perheistään treenatessaan ja kilpailessaan. Siksi onkin täysin ymmärrettävää ettei ura voi jatkua ikuisesti.

Pidetyn hahmon menettäminen on aina skenelle iso kolaus – erityisesti muille ammattilaisille. Olipa kyseessä sitten tiimikaveri tai kilpaveli yksittäisen pelaajan päätös hiiren ripustamisesta naulaan vaikuttaa koko liigaan ja jokaiseen pelaajaan tavalla tai toisella. Päätimmekin jututtaa muutamia maailman parhaista pelaajista kysyäksemme heiltä ketä LoL:n pelaamisen lopettanutta tai siitä taukoa pitävää pelaajaa he ovat jääneet kaipaamaan eniten. 

Katso video ja ota selvää!

Next Story