Ihanaa, jääränniin, ihanaa!

Alamäkiluistelun suosio on räjähdysmäisessä kasvussa
By redbull.fi

Alamäkiluistelu on maailmalla vuosi vuodelta suositumpaa. Kotimaassakin Red Bull Crashed Ice alamäkiluistelun MM-sarjan osakilpailuiden osallistujalistalle on tunkua.

Alamäkiluistelu houkuttelee vuosittain kymmeniä tuhansia katsojia kannustamaan jääränneissä kiitäviä urheilijoita ja yhä useampi luistintaituri haaveilee pääsevänsä kilpailemaan mylvivän yleisön eteen. Red Bull Crashed Ice alamäkiluistelun MM-sarjan osakilpailuiden osallistujalistoille on tunkua. Kasvavasta suosiosta nauttii myös Riders Cup – alamäkiluistelijoiden alamäkiluistelijoille suunnittelema ja järjestämä sarja, jonka osakilpailuihin voi osallistua kuka tahansa. Riders Cupissa voi kerryttää kokemustaan ja MM-pistesaldoaan, joiden perusteella ovet aukeavat myös Crashed Ice-kilpailuihin. Lajin suosion kasvu näkyi myös 17. alamäkiluistelukauden korkanneessa Riders Cupin osakilpailussa, Itävallan Wagrainissa, jossa jäiseen mäkeen syöksyi 145 osallistujaa 20:stä maasta. Radalla nähtiin huimapäisiä urheilijoita jopa Marokosta ja Japanista asti.

 

 

145  kilpaili jättiyleisön edessä Wagrainissa
145 kilpaili jättiyleisön edessä Wagrainissa © 145 kilpaili jättiyleisön edessä Wagrainissa

Myös sinivalkoista väriä nähtiin kauden avanneessa Wagrainin Riders Cupissa enemmän kuin missään alamäkiluistelukilpailussa kotimaan rajojen ulkopuolella aikaisemmin. Suomesta Itävaltaan kisamatkalle suuntasi 20 urheilijaa, joista 17 selvitti tiensä 64:n joukkoon. Parhaille suomalaissijoille ylsivät Joni Saarinen (8.), Markus Juola (11.), Mirko Lahti (15.) ja Miikka Jouhkimainen (18.). Suomalaismenestys on siivittänyt nousuun myös kotimaiset harrastajamäärät ja alamäkiluistelu onkin vakiinnuttanut paikkansa Suomen talviurheilukartalla. Vakaaseen menoon ei kuitenkaan kannata tottua, sillä harrastajamäärien lisäksi kasvussa on myös alamäkiluisteluratojen määrä.

Lajin edistysaskeleet eivät ole tapahtuneet itsestään, vaan menestyksen eteen töitä on paiskittu myös Suomen alamäkiluisteluliitossa. Liiton puheenjohtajana toimii ainoa suomalainen miesten alamäkiluistelun maailmanmestari, Arttu Pihlainen. "Liiton tavoitteena on edistää lajia ja sen harrastamisedellytyksiä Suomessa", Pihlainen tiivistää. Tulitukea Pihlaiselle liiton riveissä antavat Max Kolu, Rautalammin Riders Cupin isä Samuel Sjöman sekä naistoiminnasta vastaava kaksinkertainen naisten maailmanmestari Salla Kyhälä. Myös monet aktiiviluistelijoista kantavat kortensa kekoon esimerkiksi sisällöntuotannon muodossa.

Alamäkiluisteluliitto vastaa muun muassa siitä, että Suomessa kisataan tänä vuonna kolme muutakin kertaa Jyväskylän Laajiksessa järjestettävän Red Bull Crashed Ice -osakilpailun lisäksi. Alamäkiluisteluliitto järjestää Rautalammin Riders Cup -osakilpailun lisäksi SM-kisat Saariselällä ja Suomen Cupin osakilpailun uutena tälle kaudelle valmistuvalla radalla Tahkolla.

 

Suomalaiset Edmontonissa 2015
Suomalaiset Edmontonissa 2015 © Andreas Langreiter/Red Bull Content Pool

Uusi rata tuo uusia haasteita kokeneemmillekin luistelijoille. Kotimaasta löytyy monta vahvaa urheilijaa, joilla on mahdollisuus viedä Tahkon ensimmäinen voitto. Kasvava harrastajajoukko ja alamäkiluistelun kehitykseen panostaminen ovat muodostaneet myös kasvavan menestyjien joukon. Menestystoiveet eivät kasaudu enää vain muutamien urheilijoiden harteille vaan vahvoja suorituksia on lupa odottaa laajalta rintamalta. "Suomessa on parinkymmenen alamäkiluistelijan vahva joukko, jossa kaikki puskevat toisiaan eteenpäin. Näiden urheilijoiden välillä on ihan aito kilpailutilanne", urheilijat hyvin tunteva Pihlainen kertoo. 

Pihlainen "radanrakennuskonsulttina"
Pihlainen "radanrakennuskonsulttina" © Sebastian Marko/Red Bull Content Pool

Uusia, innokkaita alamäkiluistelijoita ilmestyy joka vuosi lisää, mutta enemmänkin tulokkaita toivotetaan tervetulleiksi. Nuorten tärkeydestä lajille kertoo myös tämän alamäkiluistelukauden uutuus: nuorten MM-sarja. Tänä vuonna Red Bull Crashed Ice -viikonloput polkaistaan perjantaisin käyntiin joukkuekisan sijaan 16-20-vuotiaiden urheilijoiden mittelöllä, joihin eri maat lähettävät menestyksekkäimmät juniorinsa. Kauden päätteeksi huomioidaan kunkin juniorin kaksi parasta perjantain sijoitusta, joiden perusteella ensimmäinen Red Bull Crashed Ice -juniorimestari kruunataan.

Kansainvälinen ja kotimainen alamäkiluisteluliitto näkevät junioreihin panostamisen ja harrastajamäärien kasvamisen tärkeäksi. Suomessa suunnitteilla on muun muassa juniorileirejä ja kesäharjoittelumahdollisuuksien edistämistä. Liittojen pitkän tähtäimen tavoite on selkeä: alamäkiluistelu olympialajiksi. Suomen liiton puheenjohtajana toimivan Pihlaisen mielestä vaativa ja vauhdikas laji on erittäin potentiaalinen kandidaatti olympialajiksi. "Alamäkiluistelu on myös katsojien mieleen, koska ensikertalaisenkin on helppo seurata sitä, se on vähän kuin modernin ajan mäkihyppy", Pihlainen kuvailee, "Vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan lajin seuraaminen on mielenkiintoista ja koukuttavaa!"

Lajin hohto on ilmiselvää
Lajin hohto on ilmiselvää © Andreas Langreiter/Red Bull Content Pool

Suomessa nauttimaan maailman nopeimmasta luistelulajista Red Bull Crashed Ice alamäkiluistelun MM-sarjan osakilpailussa Jyväskylän Laajavuoressa 20-21.1.2017. Hanki lippusi täältä.

read more about
Next Story