F1
Nopeat hetket ikuistetaan hitaasti – haastattelussa F1-kuvaaja Vladimir Rys
Formula 1 on täynnä vauhtia ja draamaa, mutta valokuvaaja Vladimir Rys toimii juuri päinvastoin. Hän ottaa aikansa ja pitää asiat yksinkertaisena. Se on hänen 15 vuotisen menestyksen avain.
Tsekin Prahassa syntynyt F1-kuvaaja Vladimir Rys aloitti valokuvaamisen jo varhain teini-iässä. Tänä päivänä hän on yksi varikon arvostetuimmista kuvaajista, joka on voittanut muun muassa The Red Bulletinin vuoden F1-valokuvaajan palkinnon vuonna 2008. Rys istahti Red Bullin haastatteluun ja kertoi omin sanoin urastaan ja hitaasta lähestymistavastaan maailman nopeimpaan moottoriurheiluluokkaan.
"Unelmoin jo lapsena valokuvaajan ammatista, joten luin aiheesta paljon paikallisessa kirjastossa. Elokuvatuotannosta kertovien kirjojen jälkeen siirryin oppaisiin, jotka käsittelivät valokuvaamista. Silloin tunsin löytäneeni kiinnostuksen kohteeni. Minua kiehtoi, miten hetken voi vangita yhteen pysäytyskuvaan.
Ensimmäinen urheilukuvani on Diego Maradonasta vuoden 1986 MM-kisoista. Rakastin Maradonaa pienenä. Kun häntä rikottiin kentällä, isäni ojensi Kodakin ja pyysi kuvaamaan tilannetta. Otin siinä hetkessä kaksi kuvaa Maradonasta, mutta en ole ikinä nähnyt niitä teetettynä.
Vladimir Rys keskittyneenä Yhdysvaltain GP:ssä 2019
© David Clancy
Alexander Albon osui Vladimir Rysin linssiin Yhdysvaltain GP:ssä 2019
© Vladimir Rys
Ensimmäinen oikea kamerani oli isoisäni vanha työväline. Hän oli ammattikuvaaja, mutta en valitettavasti tavannut häntä ikinä, sillä hän poistui ajasta ikuisuuteen minun ollessa vasta vuoden ikäinen. Löysin hänen vanhan kameransa kun olin 13- tai 14-vuotias.
Ensimmäinen oikea kamerani oli isoisäni vanha työväline. Hän oli ammattikuvaaja.
Ensimmäinen julkaisuun saakka noussut valokuva on kaikille kuvaajalle erityinen. Muistan kirkkaasti, kun ensimmäinen minun ottama valokuva pääsi lehden etusivulle. Ostin heti kymmenen lehteä ja siinä hetkessä tajusin, että voisin tehdä tätä työkseni. Vaikka jälkeenpäin katsottuna se kuva oli ihan hirveä.
Vladimir Rys etsimässä hyvää kuvakulmaa
© Dave Clancy
Red Bull Racingin auto Vladimir Rysin tunnelmallisessa otoksessa
© Vladimir Rys
En ole tavallinen urheilukuvaaja. Monet kuvaavat maaliintuloja, tuuletuksia ja touchdowneja, mutta itse pyrin ikuistamaan 'behind the scenes' -materiaalia ja kertomaan kuvalla tarinaa hieman eri tapaan.
Tavoitteeni on saada kuvasta mahdollisiman graafinen. Jos saan taustan ja muut elementit juuri täydellisesti kun kuvattava kohde osuu paikalleen, syntyy erityisiä kuvia. Se on jokaisen kuvaajan tavoite. Se on mielenkiintoinen prosessi ja rakastan sitä. Vaikka näppäintä painaessani tiedän ottaneeni loistavan kuvan, niin ajattelen silti aina, että seuraava kuva tulee olemaan parempi.
En koskaan pidä kuviani erityisenä. Ajattelen aina niin, että seuraava kuva tulee olemaan vielä parempi.
Alussa en ollut edes kiinnostunut F1:stä, mutta nyt rakastan sitä. Urheilukuvaaminen, varsinkin formuloiden kuvaaminen, on aina haasteellista kun vauhti on kova ja tekniikasta täytyy ottaa kaikki irti. Reaktioiden täytyy olla nopeita.
Valokuvaajana kysyt jatkuvasti itseltäsi, mitä tunnet ympärilläsi tapahtuvan. Sitten mietit miten saisit sen tunteen vangittua ja kerrottua tarinan pelkällä yhdellä kuvalla. Ajattelen niin aina kun kuvaan.
Haaste on aina sama: miten napata koko tarina yhteen kuvaan. Olet sitten kuvaamassa muotinäytöstä, jalkapallo-ottelua tai formuloita.
F1-autoa kuvatessa täytyy olla tarpeeksi hidas, seurata autoa ja saada kaikki teräväksi. Hetkeen täytyy keskittyä kunnolla. Katson autojen kiitävän ohi ja opin millaisella ajolinjalla kukin ajaa. Alan valmistautua kuvaamaan, kun tiedän, että haluamani auto tulee seuraavaksi mutkan takaa. Sitten pidätän vain hengitystäni ja yritän olla mahdollisimman sulava liikkeissäni. Pienikin väärä liike voi pilata kuvan.
F1-autoa kuvatessa täytyy olla tarpeeksi hidas, seurata autoa ja saada kaikki teräväksi. Hetkeen täytyy keskittyä kunnolla.
Vladimir Rys tekemässä taidetta
© Dave Clancy
Max Verstappen täydessä vauhdissa Vladimir Rysin otoksessa
© Vladimir Rys
Kuvatessa minun täytyy päästä henkisesti auton vauhtiin. Se on kuin eräänlainen nirvana. Siihen pääseminen vie noin 10 minuuttia, mutta sitten saan suljettua kaiken ulkopuolisen pois ja olen kuin tunnelissa. Pidän korvatulppia kuvatessani, jotten kuule mitään muuta kuin ohi kiitävät autot.
Kun olen radan varressa, käytän 70 prosenttia ajasta vain tapahtumien seuraamiseen ilman kameraa. Seuraan vain omaa vaistoani. Se on osoittautunut oikeaksi tavaksi. Täytyy osata luopua yhdestä varmasta kuvasta, jotta voisi ikuistaa kuvan, jota ei uskonut saavansa.
Täytyy osata luopua yhdestä varmasta kuvasta, jotta voisi ikuistaa kuvan, jota ei uskonut saavansa."
